27.3.2012

Villiä menoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita :D



Taas onkin ollut pitkähkö tauko siitä kun viimeksi olen kirjoitellut. Eipä ole paljoa tapahtunut mitään mistä olisi voinut kirjotella. Jos nyt vähän kuitenkin jotain rustailen mitä on puuhailtu yms. yms. Ja mistään blogin sisällöstä ei kukaan varmaan voi huomata että kevättä on rinnassa ja kesä tekee tuloaan <3 !

Torstaina Markon parturin jälkeen lähdettiin iskän ja Markon kanssa kohti Lokalahtea ja haettiin mulla uus auto.
Veksi <3
Perjantaina olikin sitten vähän latteempi fiilis. Ja ei Veksillä ei ole mitään hätää. Mutta tosiaan niin kuin viimeksi mainitsin niin isomammani lähti viimeiselle matkalle ja hänet laskettiin haudan lepoon perjantaina. Hautajaisissa vain lapset, lapsen lapset ja lapsen lapsen lapset. Nyt mamman on hyvä olla.


Keväisen taivaan tuulet minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan.

Rakas serkkuni joka on ollut Englannissa töissä Joulukuun alusta asti tuli tästä syystä nyt Suomessa käymään. Vaikkakin syy oli surullinen niin silti oli niin mahtavaa nähdä rakas PIIIIITKÄSTÄ aikaa <3 Sinne se eilen tosin taas lähti takaisin mutta kyllä me kohta taas nähdään <3 
Lauantain yli hyppään kokonaan kun sillon ei kyllä tapahtunut mitään jännää :D 

Sunnutaina Marko, iskä ja Heli lähtivät aamulla laivalle. Mä taas lähdin aamulla taas töihin. Töitten jälkeen kävin kotona ulkoiluttamassa koirat ja menin viettämään iltaa serkku rakkaani kanssa ennen kuin lähti maanantaina takaisin Englantiin. Eli mukava päivä kyllä oli. Ja käytiin taas Valleakin kannattamassa ja tekemässä siellä herkku ostokset ja pidettiin ns. viimeinen ateria ennen paluuta Englantiin, mutta enää onneks semmonen kaks kuukautta :D

Maanantaina eli eilen olinkin töissä ja pysyinkin töissä tai no en töissä mutta työmaalla :D Hommat saatiin valmiiks niin mentiin Aksan kanssa sisälle ja kaffeteltiin ja kakkuiltiin "emännän" kanssa ja sitte mä jäin vahtimaan jälkikasvua kun "emäntä" lähti ruokakauppaan ja kun tuli takasin niin syötiin ja lähdettiin lenkille koirien kanssa :D ja sitte Aksa lähtikin meille yökylään sanoi kyllä jo päivällä tulevansa yöksi mutta ei otettu sitä ihan tosissaan, mutta kyllä se sälli vaan erittäin tosissaan oli. Ilta ja tää päivä (tää päivä = sunnuntai) onkin menny mun osalta siinä että oon koonnu kokoomisen jälkeen pikku legoilla mm. puimuri, cars + formula, lentokenttä yms. yms.

Mistä tietää että kevät on tullut ja talvi taakse jäänyttä elämää tähän hätään ja kesä jo kolkuttelee ovella?? 
Vastaus: siitä että mönkijä kaivettiin talviteloilta ja kevään ekat koe ajot ajettiin kera kaksi nelivuotiasta sälliä :D Ja hauskaa oli :D 

Kaksi rakasta <3

Muru kevät fiiliksessä.

Caran uusi ystävä cokkeri Naava.
KEVÄT !! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti