15.1.2013

Nokkela Niilo!



Hilla on yllätyksiä täynnä !! 29.12.2012 Hilla oli TODELLA levoton ja hakeutu koko ajan ihmisen lähelle, oli antanut merkkejä tiineydestä, joten ajattelin ett synnytys on alkamassa. Ja niinhän se sitten olikin, vielä tuolloin lauantaina ei mitään tapahtunut, eikä seuraavana aamunakaan vielä. Mutta ensimmäinen pentu syntyi vaikean ja pitkän ajan kuluttua 30.12.2012 n.21.40, pentu syntyi thanks god kuollut, sillä ensimmäinen pentu oli siiamilainen kaksonen tai jotain vastaavaa. Pennulla oli nimittäin neljä takajalkaa, kaksi häntää, kaksi etujalkaa ja yksi pää...ei ollut kaunista katsottavaa. Toinen pentu syntyikin miltei heti perään n. 21.50, normaalina, pirteänä ja hyvin voivana :D Sitten meni liki 12h kun ei tullut mitään ja ajattelinkin että olikohan tässä kaikki no 31.12.2012 syntyi vielä 15-18 yksi pentu ilmeisesti kuolleena itse en tuona aikana ollut kotona joten en voi tietää, mutta kotiin tullessani se oli kuollut. Molemmat kuolleet olisivat olleet kilpikonnia mutta huomattavasti tummempia mitä viime pentueen kilpparit. 

Ainoa elossa syntynyt/eloon jäänyt oli vähän hölmö sillä se ei kertakaikkiaan meinannut löytää tissille vaan haki niitä AINA selästä, no ajelin sitten Hillan mahan alusen jotta pikkuisen elämä helpottuisi. No sitten alkoikin lyyti kirjoittaa, tissit olivat siis vain niin karvojen alla piilossa :D Pikkuiselle oli koti jo ennen syntymää tai siis yhdelle pennulle, mutta koska niitä ei syntynyt kuin yksi niin ei ole vaihtoehtoja :D Tämä mamman poika muuttaa parhaan ystäväni luokse. Pohdin nimeä pikkuiselle ja uuden omistajan puolelta tuli pentua kuvailtuani, hänestä tulevan Niilo. 

Niilon paino on lähtenyt hyvään nousuun ja silmätkin aukesivat TODELLA aikaisin, ei pienellä ollut tuolloin ikää kuin vasta 4vrk :D 

Tässä muutama kuva Niilosta ennen silmien avautumista :D



Isoveikka Hubert hoivaa <3















Ensimmäinen madotus ja kynsien leikkuu oli eilen Niilon ollessa 2vk ikäinen. Matolääke oli vähän pahanmakuista, mutta hyvin meni se pikkumäärä alas. Kynsien leikkuukin sujui mainiosti, pientä 
vasta riintaa lukuunottamatta. Reipas pikku poika <3 
Äityli sai samalla matolääkkeen tietenskin :D 

Niilo oli kovin aktiivinen jo alta 4vrk ikäisenä, vähän liiankin nokkela ja aktiivinen. Ja aiheutti mulle sydämmen tykytyksiä ja liki paniikkikohtauksen !! Menin hoitamaan kissat ylös ja Hillahan on pennun kanssa koiran isossa näyttelyhäkissä kun oli turhan aktiivinen kuskaamaan pentua hiekkalaatikkoon. No kun menin ylös oli Hilla yksin häkissä ja Niilo oli haihtunut kuin tuhka tuuleen :D No katselin sitten ympärilleni että missä se mukula on ja se hän löyty miltei oven vierestä eli häkin ulkopuolella ehkä 1m päässä häksitä :D Hilla tietty oli ihan paniikissa häkissä joten äkkiä pentu takasin häkkiin ja pesäkorin ympärille "seinät" oli siis vissiin karannut häkin kolosta :D oikee supermies. No pääasia että pikkunen löyty ja oli hengissä :D 

Taas muutama kuva :D ikää 2vk. 




Iskää ahdistaa :D

"Tyytyväinen" isä :D

Vahinko pääsi tapahtumaan lokakuussa, kun oli ensilumi ja pakkaset. Hugo pääsi pakkasten vuoksi sisälle, ettei ulkona tarvitse palella. Hugo oli poikansa Hubertin kanssa huoneessani ja veljeni Marko kävi ne ruokimassa ja oli vahingossa päästänyt Hillan sinne. Kun sitten menin illalla nukkumaan totesin että ei per**** no vahinko oli jo tapahtunu ja sille ei enää mitään voinut ja tässä on tulos suloinen pieni kisu vauva Niilo <3 

Ja koska pitäähän sitä olla se "virallinen nimi" joten pikkuinen on nimeltänsä Nokkela Niilo eikä varmasti ole vaikea arvata mistä tämä on tullut :D 

Tällä erää ei muuta, luvassa kyllä näinä päivinä uutta postausta niin tänne kuin Sarankin blogiin :D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti